Virtuaaliystäväni

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ei vironvillaa vaan Eestin lammasta

Äitini kävi Virossa reissussa ja tuliaisiakin toi. Tiesin kyllä, että hän aikoi tuoda minulle lankaa, sillä kyseli millaista. Sanoin kaiken kaiken kelpaavan, mutta vironvillaa halusin eniten (tietenkin, kun Viroon mennään:D )
No ei ollut äiti löytänyt niinsanottua vironvillaa, mutta kysyi kelpaako Eestin lammas:DD Samanlaista lankaa, mutta kerälle kerittynä ja aivan onnesta soikeana otin vastaan lankalähetyksen. Katsokaa vaikka, eikös olekin minulla ihana äiti. Tuossa vasemmassa reunassa on myös neulahuovutukseen tarkoitettua Filz-it!-villaa.



Olenhan minä saanut jotain myös puikoilta pois. Novitan luxus cotton langasta tehty hihatin, jonka malli löytyi Novitan kevät 2009 lehdestä numero 45. Koko on S ja lankaa kului 267 grammaa, puikot 3½-4. Kuvat eivät ole oikein mallikkaita. Hihatinkin näyttää olevan kierossa. Hihat ovat kyllä samanmittaiset:)




Jotenkin tämä malli ei ole minun päälleni ainakaan istuva, mutta ehkä tämä hartiat jossain vaiheessa löytää...




Pitsikuvio on mielestäni kaunis ja oli helppo oppia ulkoa, joten tämän neulominen oli mukava televisiota katsoessa:)



sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ei vielä liian kuumaa

Kainalot kosteana ja hiki otsalla kiiltäen vietetään täällä sunnuntaipäivää. Aamulla kuuden aikaan rytisi ja paukkui iski salamaa ja vettä satoi kuin ois ammeesta tulppa nykäisty irti. Ihana tuoksu sateen jälkeen, mutta lämpötila jo aamusta kuuden aikaanoli melkein 20 astetta, eikä sadekaan sitä laskenut. Päivän päälle lämmöt vaan nousee, tuuli puhaltaa kuumana, aurinko porottaa luvaten jossain vaiheessa taas ukkosta. Ja tulihan se sieltä heti kun laitoin grillin kuumenemaan. No ei sitten grillata vielä...

Ja kun ei muka tarpeeksi lämmin ole, niin laitetaanpa sitten päälle vähän jotain lämmikettä. Softykauluri, tuubisellainen valmistui eilen ja kyllä softy on yksi pehmeimmistä langoista. Ei kutita, vaikka onkin "karvainen". Tämä kauluri yltää kolme kertaa kaulan ympärille jos on tarvetta laittaa kaula piiloon, mutta hyvä on kaksinkertaisenakin. Lankaa upposi 202 grammaa.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Huivit on ihania

Huiveja on aina mukavaa tehdä, vaikka en varsinaisesti mikään huivi-ihminen olekaan. Tulee kyllä tehtyä yli oman tarpeen, mutta kun se on niiii-in mukavaa. Kyllä huiveille kuitenkin aina ottajia on :)

Tällä kertaa on valmistunut kevätpäiväntasaushuivi, joka on ollut todella kauan tehtävien listalla. Tässä tämä nyt sitten on, ihan oma minun, minun :D




Huivia oli todella mukava tehdä, sillä siinä on useita erilaisia pitsiosioita, mutta kuitenkin helppoja tehtäviä. Kamenaa tähän kului 188 grammaa, 4 - 4½ knittareilla. Omassa huivissa päättelyksi valikoitui neulomalla päättely, sillä en halunnut reunasta kovin pitsistä. Tykkään tästä reunasta, enkä edes pingottanut kovin suoraksi tuota reunaa , vaan jätin sen "pörheäksi".

Nyt on myös kaikki varjokyjyn aloitukset valmiina. Aloitusaikaa on tosin vielä jäljellä, joten lista saattaa vielä muuttua. Tässä loput aloitukset yhdessä.



Alla kaulanlämmittimet


ja puserot/takit


lapaset ja sukat

Mikähän hulluus se pistää ihmisen tekemään tämmöstä ja ihan omasta vapaasta tahdosta ????

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Puseroa pukkaa...

Vaihteeksi vähän puserontekelettä. Novitan mallia 31, kevät 2005 lehdestä hieman muokaten syntyi tällainen lyhythihainen pusero. Yhtään saumaa ei tarvinnut tähänkään ommella, sillä vartalo-osa on neulottu pyörönä ja hihat poimittu suoraan hihansuusta. Oikeastaan ohjeesta ei tässä puserossa ole muuta kuin tuo kaula-aukko :)
Niin ja lanka on ohjeen mukainen samos lollipop, jota kului 294 grammaa 5 knittareilla neulottuna.

Valmistuttuaan tämä tekele ei miellyttänyt päällä ollenkaan. Tuntui kuin ei olisi millään ollut istuva, saati edes sopivan kokoinen, mutta kasteluhan tähänkin ongelmaan toi ratkaisun ja nyt tykkään kyllä.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Eiku

Uusi kokemus lankamaailmassa oli tämän kertaisen huivin lanka. Sain joku aika sitten eräältä blogiystävältä vyyhdin wollmeisea, jota en ollut koskaan ennen päässyt edes hypistelemään. Kiitos Lila vielä kerran. Lanka on ollut hypisteltävänä ja ihasteltavana jonkun aikaa ja odottanut inspiraatiota siihen, mikä siitä tulisi isona. Vihdoinkin toteutus on valmis. Lanka oli vyydillä ollessaan jotenkin kovan oloista ja ajattelinkin, että taitaa olla liioittelua tuo wollmeisen ylistäminen. Neulontakokemus kuitenkin oli ennakko-odotuksia huomattavasti parempi ja  lopputulos vielä ihanampi. Kyllä  tätä lankaa mielellään kutoisi enemmänkin :D



malli: Eiku huivi, ilman nirkkoreunaa
Lanka: Wollmeise
Kulutus94 grammaa
puikot: 3½ knittarit

torstai 12. heinäkuuta 2012

Räiskettä sadepäivään

On se vaan hienoa, että sateisenakin päivänä on mahdollista värittää maailmaa :)
Nyt taisi kyllä ampua tämä väritys vahän liiankin kirkuvaksi. Pätkärääkättyä lankaa sukan muotoon neulottuna osuu kyllä silmään erittäinkin huomiota herättävästi, mutta onneksi olen värejä rakastava, joten kyllä nämä jalkaan pääsevät. Nallelankaa näihin 37 kokoisiin sukkiin kului vain 66 grammaa, puikot olivat kolmosen knittarit.



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Johan tässä alkaa taas neulominen tuntua kivalta. Pari aloitusta lisää tuohon edelliseen postaukseen viitaten on saatu aluille ja ensimmäinen valmistunutkin pääsee jo listalle.

Näitä huovutettuja tossuja on tullut tehyä muutamat aikaisemminkin ja jämälangoista väänsin vielä yhdet, kun tuli tarvetta. Kovin kauniithan näistä ei tullut, mutta värillä ei kuulemma ollut väliä. Hahtuvaa näihin 38 numeron töppösiin  upposi 79 grammaa.


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Aloitus toisensa perään...

Myöhästyin tämän vuoden kyjystä, tai no myöhästyin ja myöhästyin, en saanut itselleni antamaani ehtoa suoritettua ilmoittautumispäivään mennessä, joten osallistuminen jäi tältä vuodelta. Päätinpä siis pitää oman varjokyjyilyn samoilla säännöillä, mutta eri päivämäärillä :) Varjoilen siis 29.6-29.12 välisenä aikana.

Ensimmäiset aloitukset 12/20 ovat valmiina ja muutoinkin tehtävien lista melkein valmis. Tosin listahan elää varmaan niin kauan kuin on aikaa, mutta niinhän se aina. Tässä ensimmäisessä kuvassa on kaikki suloisessa sekamelskassa yhdessä.



Sitten hieman eroteltuna, tästä kuvasta löytyy tämän hetken kolme huivialoitusta




ja tässä on takki/puseroaloitukset




ja viimeisimpänä kuvassa yhdet lapaset tuloillaan ja kahdet sukat ja yhdet huovutetut jämälankatossut




Kyllä näillä varmaan pääsee jo tunnelmaan :DD