Virtuaaliystäväni

torstai 28. kesäkuuta 2012

Laiskuus on iskenyt

Ei tunnu edelleenkään tapahtuvan mitään kummoista neulerintamalla. Kesäkuun ainokaiseksi valmistuneeksi tuntuu jäävän pusero. Tosin ohuesta langasta tehtynä sekin tuntuu jo saavutukselta, sillä nyt on neulomisinto lentänyt jonkun toisen huusholliin. Tähän puseroon kului tico ticoa vain 375 grammaa ja mallin löysin 2011 kevät novitasta (numero 37). Ohjeesta poiketen pusero on neulottu pyörönä ja ainoat saumat tulivat kainaloon.



Osa kesäkuusta kului malleja haeskellessa. Ajattelin tänä vuonnakin ottaa osaa Kyjyyn, mutta aika ja into ei ihan riittänyt. Nyt on sitten malleja katsottuna moneen lähtöön, voisin melkein kyjyillä varjona, mutta se ei kuitenkaan ole ihan sama asia.

Kesää odotellaan vieläkin saapuvaksi, sillä noita lämpimiä päiviä ei liiemmin ole meillä ollut. Eilenkin oli niin kylmä, että villatakkia oli mukava pitää päällä lämmittämässä. Takkaan nyt en kehdannut tulta laittaa, vaikka mieli tekikin :D

Kesää odotellessa....

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Voittajat selvillä

Eipä kyllä ole neulomisrintamalla tapahtunut mainittavaa edistystä. Työstän tällä hetkellä villapuseroa tico tico langasta ja sehän vasta hidasta neulottavaa onkin. Mutta mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa :)

Arvontakin on  suoritettu ja tällä kertaa lasketutin satunnaislukugeneraattorilla pari numeroa, jotka sitten muuttuivat nimiksi. Arvontapalkinnoiksi valikoitui tällä kertaa itse värjättyjä lankoja. Seiskaveikkaa ja Vuorelman Vetoa. Palkinnon voi toki vaihtaa toiseen, jos esim väri tai laatu ei miellytä. Sovitaan sitten jotain toisenlaista lankaa :D Lankaa tulee voittaja kuitenkin saamaan:DD




Generaattori heitti numerot 3 ja 32, jotka kuuluvat

Essille (Rupesinpas näköjään lukijaksi juuri sopivaan aikaan. :) Kiva blogi sinulla!) ja

 Lapaselle (Tämähän on varsinaista arvonnan juhlaa! Lankapalkinto mielessä ilmoittaudun mukaan. (:Lapanen ).

Näistä langoista voi nopeampi valita omansa ja toinen sitten lähtee jäljelle jääneelle.
muoks. Essi on ilmoittanut haluavansa seiskaveikkavyyhdin, joten Lapaselle olisi tulossa Vetoa, jos kelpaa :)

Ottakaahan voittajat yhteyttä sähköpostiini simpura(ät)wippies.fi ja laittakaa osoitetietoja tulemaan :)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Voittaja ilmoittautukoon :)

Arvonta aika on päättynyt ja arvonta suoritettu. Arpalipukkeita sain kirjoitella 97 kappaletta, joista päätin nostaa kaksi. Ensimmäiselle arvalle ajattelin lähettää huivipalkinnon, jos kelpaa:)


Tämä huivi lähtee siis Riitta Sinikalle, Onnea :)

Toinen palkinto on 3 tiskikukkaa,väritoiveita saa esittää alla olevista


Tiskikukat lähtee sitten Olgalle, Onnea :)

Laittakaahan voittajat osoitetietoja tulemaan simpura(ät)wippies.fi osoitteeseen viikon kuluessa, ettei tarvitse uudelleen arpoa

Ja heti perään lähtee käyntiin uusi arvonta, lukijakaartin kunniaksi. Lukijoita on tullut muutama lisää, tervetuloa ja sadan lukijan rajapyykki on rikottu. Tällä kertaa arpoja tulee kaikille kommentoijille tasapuolisesti yksi kappale, olipa sitten lukija tai ei. Mainostaakin toki saa omassa blogissaan, mutta siitäkään ei nyt heru lisäarpaa.
Tällä kertaa lahjakin on päätetty etukäteen, elikkäs lankaa tulee voittaja saamaan. Voittajalla on (ehkä) mahdollisuus vaikuttaa saamaansa palkintoon, joten kuvaa palkinnosta en laita:)

Arvonta alkaa nyt ja päättyy  10.6