Virtuaaliystäväni

perjantai 30. toukokuuta 2014

Langat uusiin kohteisiin

Nyt on aika hengähtää, opiskelut on suoritettu ja tutkintopaperit plakkarissa. Näin sitä vain "vanhoilla päivillä" saatiin ammattikin suoritettua opiskelemalla. Nuorena tyttönä oli niin kiirus työelämään, ettei malttanut opiskella:)

Aikaisemmin näyttelin ufojen laskeutumisesta paperikassiin lankakerinä. Nyt on niitä yritetty hyödyntää uusiksi. Puro batikista neuloin uuden puseron Novitan ohjeiden mukaan. Kesä 2011 lehdessä on monta kivaa malllia, joista tämä pääsi toteutukseen. Lankaa kului melkein puoli kiloa. Kaula-aukko on siitä kiva, että sitä voi pitää pienellä tai sitten olkapäät paljastaen, jos on liian lämmin. Ohjeessa tunika neulottiin etu- ja takakappaleet erikseen, mutta minä päätin päästä helpommalla ja tein pyörönä.




Novitan virkkauslankaa virkkasin uudelleen liinaksi. Liina pitää kyllä vielä pingottaa, mutta olen kuitenkin itsestäni niin ylpeä, kun sain virkattua tällaisen, että kirjaan sen tänne jo nyt. Kauniimpihan se olisi tietenkin pingotettuna, mutta haittaaks se :) Tätä lankaa kului 85 grammaa ja ohje löytyy samaisesta novitan 2011 lehdestä.



Yhdet sukat ovat myös valmistuneet, lyhytvartiset miesten sukat kokoa 42 seiskaveikasta ja näihin kului 104 grammaa lankaa.


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Huivin tekele

Pitkästä aikaa taas täällä. Tuntuu kuin opiskelu olisi vienyt viimeisetkin halut käsitöihin, on ollut niin kiirusta. Onneksi valmistuminen häämöttää jo todella lähellä ja pystyy hieman huoahtamaan.
Tämä huivi on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta saamattomana en ole saanut sitä tänne kirjattua. Toiset ne tekee näitä revontulihuiveja kuin liukuhihnalta ja ihania ne onkin. Minulla taitaa olla nyt tusina täynnä vai joko tämä on 13. en jaksanut niin tarkkaan alkaa haeskelemaan. No, kuitenkin yksi ihanuus taas valmiina :)


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tivoli

Kirjavan kukertavaa tivolia ajattelin virkkailla harteilleni lämmikkeeksi, Novitan malleissa olleen ponchon. Oli helppo ja nopea tehdä. Lankaa kului 260 grammaa, siis Novitan tivolia.


Yhden patalapun verran sain kulutettua jämälankoja, eli 55 grammaa.


Vaikka käsityöinto onkin vielä hiukan kateissa, niin olen saanut itseäni sen verran niskasta kiinni, että kaikki ufot on nyt paikallistettu ja ne ovat laskeutuneet lähtötelineelle uutta nousua varten. Itse lankavarasto kaipaisi seuraavana siivousta.


lauantai 3. toukokuuta 2014

Ristipistoilua ja vähän muutakin

Kevät on ollut minun käsityösaralla todella hiljainen. Mikään ei hirveästi kiinnosta,mutta jotain kuitenkin on tullut tehtyäkin. Eniten tällä hetkellä on kiehtonut ristipisto, joten yksi taulu on sillä saralla tullut tehtyä valmiiksi. Tosin ripustin pitää vielä hankkia.




Opiskelun puitteissa taas olenkin tietenkin ompeluhommissa. Paljon on tullut opeteltua, mutta tämä oli kaikkein kiinnostavin projekti, jota työstin. Elämäni ensimmäinen korsetti on valmis. Tämä on tehty vähän niinkuin harjoituskappaleeksi, mutta kun mukana on kuitenkin arvokkaita tarvikkeita, halusin siitä mahdollisimman viimeistellyn oloisen. Jospa se jollekin kävisi vaikka käyttöön.